etusivu_banneri

Suuri Journalistipalkinto on Suomen merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus. Kilpailun tarkoituksena on tukea ja edistää hyvää journalismia sekä vahvistaa vastuullisen suomalaisen median asemaa yhteiskunnassamme. Tällä kaudella kilpailun järjestämisestä ja tämän sivuston sisällöstä vastaa Yleisradio.

SUURI JOURNALISTIPALKINTO 2020

PALKITUT 2020

Suuri Journalistipalkinto 2020 -voittajat on julkistettu 10.3.2021 Yle TV1:n ja Areenan suorassa lähetyksessä.

Suuri Journalistipalkinto on Suomen merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus. Kilpailun tarkoituksena on tukea ja edistää hyvää journalismia sekä vahvistaa vastuullisen suomalaisen median asemaa yhteiskunnassamme. Voiton perusteena on merkittävä journalistinen teko palkinnon julkistusta edeltäneen vuoden aikana.

Palkinto on jaettu Suomessa vuodesta 2001 lähtien. Kilpailun järjestämisestä vastaavat vuorovuosin MTV, Sanoma ja Yleisradio. Tänä vuonna järjestämisvastuu on Ylellä.

VUODEN JUTTU

Henrik Kärkkäinen, Ilta-Sanomat (21.10.2020 →): Vastaamo-jutut

Henrik Kärkkäinen paljasti Psykoterapiakeskus Vastaamon joutuneen tietomurron kohteeksi. Hän oli myös sen jälkeen johtavassa roolissa tapauksen raportoinnissa ja uusien tietojen kaivamisessa. Hän kertoi tapauksen laajuudesta, kiristäjän vaatimuksista ja murron tekotavasta. Tietoturvaan perehtyneenä toimittajana Kärkkäinen teki useita kommenttikirjoituksia, jotka avasivat lukijoille tapauksen poikkeuksellisia piirteitä. Kärkkäisen raportointi hyvin arkaluontoisesta ja toimituksillekin uudesta aiheesta oli vastuullista ja asiantuntevaa.

VUODEN JOURNALISTINEN TEKO

Terhi Pirilä-Porvali: journalistisen päätösvallan puolustaminen

Ilmajoki-lehden päätoimittajaa Terhi Pirilä-Porvalia painostettiin olemaan julkaisematta uutista, jossa kerrottiin kunnanvaltuutetun osallistumisesta valtuuston kokoukseen, vaikka tämä oli koronakaranteenissa. Pirilä-Porvali ei taipunut, minkä jälkeen hänet lomautettiin. Myöhemmin hän irtisanoutui tehtävästään. Tapaus herätti laajaa keskustelua ja nosti esiin paineet, joita etenkin paikallislehdistöön kohdistuu. Pirilä-Porvali osoitti, ettei hän sananvapauteen sitoutuneena päätoimittajana voinut tehdä kompromisseja minkäänlaisen painostuksen edessä.

VUODEN JOURNALISTINEN POMO

Aino Heikkonen, päivätuottaja, Etelä-Saimaa

Aino Heikkonen työskentelee tinkimättömästi ja tuloksellisesti maakuntalehden avaintehtävässä, vastuullaan hieman yli 20 hengen toimitus. Verkko edellä työskennellen lehti on koronavuonna onnistunut nostamaan digitilausten määrää yli 30 prosenttia. Heikkosella on sisältöjohtamisessaan sekä inhimillinen ote että jykevä journalistinen pohja. Hänellä on kyky pohtia journalismin eettisiä kysymyksiä niin yhteiskunnan kuin haastateltavienkin kannalta. Alaiset kiittävät häntä järjestelmällisyydestä, hyvästä organisointikyvystä, selkeästä viestinnästä ja siitä, että hän pystyy antamaan myös tiukkaa kehittävää palautetta reilulla otteella.

VUODEN JOURNALISTI

Anna-Lena Laurén, Hufvudstadsbladet/Dagens Nyheter

Hufvudstadsbladetin ja Dagens Nyheterin Venäjän kirjeenvaihtaja Anna-Lena Laurén kirjoittaa asiantuntevasti ajankohtaisista asioista, politiikasta, toisinajattelijoista ja tavallisista ihmisistä eri puolilla Venäjää. Hän tuntee asemapaikkansa monien vuosien ajalta ja jutut avaavat lukijoille venäläistä yhteiskuntaa myös normaalin uutisvirran ulkopuolella. Artikkelit ovat hyvin kirjoitettuja ja niissä on aina kiinnostava näkökulma. Ne auttavat ainutlaatuisella tavalla ymmärtämään, mihin maa on menossa ja mitä tavalliset venäläiset ajattelevat.

PALKINTOLAUTAKUNTA

Marja Aarnipuro, päätoimittaja, Apu ja Mondo (A-lehdet Oy)
Arno Ahosniemi, vastaava päätoimittaja, Kauppalehti (Alma Media)
Tomi Einonen, vastaava päätoimittaja, MTV Uutiset
Minna Holopainen, vastaava päätoimittaja, STT (Päätoimittajien yhdistys)
Katriina Kaarre, julkaisujohtaja, Mediaperheet, Otavamedia Oy
Lena Skogberg, ställföreträdande chefredaktör och ansvarig utgivare, Hufvudstadsbladet (KSF Media)
Sanna Keskinen, vastaava päätoimittaja, Kaleva
Pekka Mervola, vastaava päätoimittaja, Keskisuomalainen
Tuomo Mörä, palkintolautakunnan sihteeri, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
Riitta Pihlajamäki, palkintolautakunnan puheenjohtaja, päällikkö, Ajankohtaistoimitus Yle
Veijo Hyvönen, pääkirjoitustoimittaja, Turun Sanomat (TS-Yhtymä)
Tapio Sadeoja, päätoimittaja emeritus

Palkintolautakunnan jäsenet eivät osallistu oman mediansa piiristä tulleiden ehdotusten arviointiin.

Lisätiedot:

Riitta Pihlajamäki, palkintolautakunnan puheenjohtaja

p. 09 148 01, riitta.pihlajamaki@yle.fi

http://www.suurijournalistipalkinto.fi, #SJP2020