alasivut_banneri_2017

Suuri Journalistipalkinto 2019 -voittajat on julkistettu 11.3.
MTV3-kanavan suorassa tv-lähetyksessä.

Suuri Journalistipalkinto on jaettu Suomessa vuodesta 2001 lähtien. Palkinto on Suomen merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus. Kilpailun tarkoituksena on tukea ja edistää hyvää journalismia sekä vahvistaa vastuullisen suomalaisen median asemaa yhteiskunnassamme. Voiton perusteena on merkittävä journalistinen teko palkinnon julkistusta edeltäneen vuoden aikana.

VUODEN JUTTU

Paavo Teittinen ja Katri Kallionpää, Helsingin Sanomat (24.11.19): Veijo Baltzarin kultti

Juttu oli taitavasti rakennettu kertomus siitä, kuinka teatterinjohtaja käytti väärin asemaansa kontrolloimalla, lähentelemällä ja houkuttelemalla lukioikäisiä tyttöjä asumaan kotiinsa. Mutta se kertoi myös siitä, kuinka päättäjien suosiota ja vähemmistöpolitiikkaa hyödyntävä taiteilija saattoi saavuttaa lähes koskemattoman aseman suomalaisessa kulttuurielämässä. Juttu puhkaisi kuplan, jonka olisi pitänyt puhjeta jo paljon aiemmin.

VUODEN JOURNALISTINEN TEKO

Vastalaake.fi

Vastalaake.fi-sivustolla julkaistaan tutkimuksiin perustuvia, mutta helppotajuisia, artikkeleita tieteestä ja terveydestä. Lähtökohtana on huoli virheellisten ja epäselvien terveysväittämien lisääntymisestä mediassa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa. Sivuston artikkelit selvittävät erilaisten julkisuudessa esitettyjen terveysväittämien todenperäisyyttä. Niissä käydään tutkitulla tiedolla huuhaata vastaan. Sivusto on saavuttanut suuren suosion ja artikkeleihin viitataan usein myös perinteisessä mediassa.

VUODEN JOURNALISTINEN POMO

Riina Nevalainen, uutispäällikkö, Aamulehti

Riina Nevalainen on taitava yhdistämään tavoitteet ja ihmisten johtamisen. Hän on suora ja kertoo, mitä haluaa. Sen lisäksi hän uskoo kiitoksen voimaan ja luo ympärilleen turvallisen ja levollisen ilmapiirin. Hän osaa poikkeuksellisen taitavasti vaatia ja kannustaa niin, että koko toimitus työskentelee yhteisten tavoitteiden eteen hyvillä mielin ja motivoituneesti. Näin arvioivat Nevalaisen alaisuudessa työskentelevät Aamulehden kollegat. Riina Nevalainen on yksi avainhenkilöistä, joiden ansiosta Aamulehden digitaalisten tilausten myynti on viime aikoina ollut kovassa kasvussa, perustuen laadukkaaseen journalismiin.

VUODEN JOURNALISTI

Antti Kuronen, Yle

Antti Kuronen työskentelee usein erittäin vaativissa olosuhteissa. Vuonna 2019 hän profiloitui erityisesti jutuilla, jotka käsittelivät al-Holin pakolaisleiriä Syyriassa. Hän oli ensimmäinen leirillä vieraillut suomalaistoimittaja. Juttujen ansiosta suomalaiset ovat saaneet ensikäden tietoa leirillä olevien suomalaisnaisten ajatuksista, lasten määrästä ja leirin olosuhteista.  Kurosella on poikkeuksellisen kyky luoda nopeasti luottamuksellinen suhde haastateltaviin ja saada heidät kertomaan tarinansa.

PALKINTOLAUTAKUNTA

Marja Aarnipuro, päätoimittaja, Apu ja Mondo (A-lehdet Oy)
Arno Ahosniemi, vastaava päätoimittaja, Kauppalehti (Alma Media)
Tomi Einonen, palkintolautakunnan puheenjohtaja, vastaava päätoimittaja, MTV Uutiset
Minna Holopainen, vastaava päätoimittaja, STT
Kyösti Karvonen, vastaava päätoimittaja, Kaleva (Kaleva Media)
Susanna Landor, vastaava päätoimittaja, Hufvudstadsbladet (KSF Media)
Pekka Mervola, vastaava päätoimittaja, Keskisuomalainen
Riitta Monto, päätoimittaja, Turun Sanomat (TS-Yhtymä)
Tuomo Mörä, palkintolautakunnan sihteeri, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
Riitta Pihlajamäki, päällikkö, Ajankohtaistoimitus Yle
Reijo Ruokanen, vastaava päätoimittaja, Tekniikan Maailma, TM Rakennusmaailma ja Vauhdin Maailma (Otavamedia)
Tapio Sadeoja, päätoimittaja emeritus

Palkintolautakunnan jäsenet eivät osallistu oman mediansa piiristä tulleiden ehdotusten arviointiin.

Kuvia Suuri Journalistipalkinto -gaalasta nähtävissä to 12.3. osoitteessa:
https://suurijournalistipalkinto.fi/kuvagalleria

Lisätiedot:

Tomi Einonen, palkintolautakunnan puheenjohtaja
tomi.einonen@mtv.fi, p. 010 300 300